Varavahti
Jäsen
Rekisteröitynyt: 09-08-2006
Viestejä: 116
|
Vuoden 1933 tuloksia, miehet, miesten B-sarja, naiset ja nuoret
Wessix on esittänyt vuoden 1933 Suursarjan tulokset tällä palstalla 6.8.2006. Nämä tiedot löytyvät myös Suomen Pesäpalloliiton historiasivuilta http://www.pesis.fi/historia/miesten_paasarjatilastoja_kautta/ sekä Matti Rasilaisen sivuilta löytyvästä mainiosta koosteesta. http://www.mrasilainen.com/scripts/sarjat.php Tässä on hieman kertausta ja vähän uutta vuodesta 1933.
Vuonna 1933 Suomen Pesäpalloliitoon kuului 348 (vuonna 1932 vastaava luku oli 257) jäsenseuraa. Näissä seuroissa oli 23 083 jäsentä (1932: 16 413). Seurojen lukumäärä lisääntyi 91 seuralla. Suursarjassa oli 8 joukkuetta, B-sarjassa 111, naisten sarjassa 28 ja nuorten sarjassa 22. Pesäpallo-otteluita pelattiin yhteensä 297, joista kuusi ottelua pelattiin virolaista joukkuetta vastaan.
Itä - Länsi ottelu pelattiin 1.10.1933 Helsingissä Hesperian kentällä. Länsi voitti niukasti juoksuin 3 – 2. Ottelua seurasi 4 000 katsojaa. Ottelu radioitiin.
Hämeenlinnassa pelattiin historian toinen pesäpallomaaottelu Suomi – Viro, jonka Suomi voitti 8 – 0. Suomea edusti Hämeestä koottu joukkue.
Pesäpalloilun 28 neuvonta- ja tuomarikursseilla oli 920 osallistujaa. Vuoden aikana 83 tuomaria rekisteröitiin I luokan tuomareiksi. Lisäksi vuoden aikana hyväksyttiin 124 uutta pesäpallotuomaria. Lisäksi Virossa pidettiin 7 koulutustilaisuutta, joihin osallistui 138 osallistujaa.
Yleistä pesäpallopäivää vietettiin 27.5.1933. Pesäpalloliitto valmisti ensimmäisen pesäpallon opetusfilmin. Filmin käsikirjoituksen tekivät PPL:n kunniapuheenjohtaja Lauri Pihkala ja liiton puheenjohtaja Erkki Merinen. Suomi Filmin toteuttama filmin kesto oli noin 20 minuuttia. Filmin valmistuksessa olivat mukana Suojeluskuntajärjestö ja Suomen armeijan yleisesikunta. Liitto kustansi ja julkaisi vuoden aikana omaa Pesäpalloilijan Vuosikirjaa, joka ilmestyi 5 kertaa. Vuosikirjan kokonaissivumäärä on 208 sivua.
Miesten suursarja vuonna 1933
25 5 1933 Viipurin Pallonlyöjät - Lahden Mailaveikot 1 - 1 Tuomari Vilho Nordström 25 5 1933 Riihimäen Pallonlyöjät - Pallo-Toverit, Helsinki 6 - 4 Tuomari Osmo Kupiainen 25 5 1933 Helsingin Pallonlyöjät - Toijalan Pallo-Veikot 12 - 1 Tuomari Aarne Tillström 25 5 1933 Haminan Palloilijat - Enson Kisailijat, Jääski 7 - 4 Tuomari Toivo Haapanen 28 5 1933 Lahden Mailaveikot - Haminan Palloilijat 7 - 2 Tuomari Tatu.J. Heikkinen 28 5 1933 Enson Kisailijat, Jääski - Viipurin Pallonlyöjät 0 - 4 Tuomari Vilho Nordström 28 5 1933 Helsingin Pallonlyöjät - Pallo-Toverit, Helsinki 2 - 1 Tuomari Osmo Kupiainen 28 5 1933 Toijalan Pallo-Veikot - Riihimäen Pallonlyöjät 7 - 5 Tuomari Yrjö Heikkinen 11 6 1933 Enson Kisailijat, Jääski - Lahden Mailaveikot 0 - 7 Tuomari Osmo Kupiainen 11 6 1933 Toijalan Pallo-Veikot - Pallo-Toverit, Helsinki 4 - 7 Tuomari Niilo Mikkola 11 6 1933 Haminan Palloilijat - Viipurin Pallonlyöjät 6 - 3 Tuomari Vilho Nordström 11 6 1933 Helsingin Pallonlyöjät - Riihimäen Pallonlyöjät 2 - 7 20 8 1933 Lahden Mailaveikot - Enson Kisailijat, Jääski 22 - 1 Tuomari Tatu.J. Heikkinen 20 8 1933 Riihimäen Pallonlyöjät - Helsingin Pallonlyöjät 1 - 1 Tuomari Lasse Elomaa 20 8 1933 Pallo-Toverit, Helsinki - Toijalan Pallo-Veikot 1 - 3 Tuomari Ville Lindström 20 8 1933 Viipurin Pallonlyöjät - Haminan Palloilijat 6 - 2 Vilho Nordström 3 9 1933 Viipurin Pallonlyöjät - Enson Kisailijat, Jääski 14 - 4 Tuomari Vilho Nordström 3 9 1933 Toijalan Pallo-Veikot - Helsingin Pallonlyöjät 6 - 9 Tuomari Lauri Ruohola 3 9 1933 Pallo-Toverit, Helsinki - Riihimäen Pallonlyöjät 0 - 6 Tuomari Niilo Mikkola 3 9 1933 Haminan Palloilijat - Lahden Mailaveikot 3 - 5 10 9 1933 Riihimäen Pallonlyöjät - Toijalan Pallo-Veikot 2 - 0 Tuomari Teemu Saarinen 10 9 1933 Pallo-Toverit, Helsinki - Helsingin Pallonlyöjät 0 - 1 Tuomari Aarne Tillström 10 9 1933 Lahden Mailaveikot - Viipurin Pallonlyöjät 5 - 0 Tuomari Yrjö Drachman 10 9 1933 Enson Kisailijat, Jääski - Haminan Palloilijat 3 - 4 Tuomari Antti Vänskä
Suursarjan itälohko Lahden Mailaveikot 6 5 1 0 47 - 7 11 Viipurin Pallonlyöjät 6 3 1 2 28 - 18 7 Haminan Palloilijat 6 3 0 3 24 - 28 6 Enson Kisailijat, Jääski 6 0 0 6 12 - 58 0
Suursarjan länsilohko Riihimäen Pallonlyöjät 6 4 1 1 27 - 14 9 Helsingin Pallonlyöjät 6 4 1 1 27 - 16 9 Toijalan Pallo-Veikot 6 2 0 4 21 - 36 4 Pallo-Toverit, Helsinki 6 1 0 5 13 - 22 2
Loppuottelut
Viipurin Pallonlyöjissä pesäpallo-oppinsa saanut Valle Resko edusti Lahden Mailaveikkoja. Valle Resko tunnetaan paremmin nyrkkeilijänä. Valle Reskolla ja Nyrkkeilyliitolla oli 1930-luvulla nyrkkeilyn markkinointikampanja ”Puukot pois – nyrkit esiin”! Voi kuulostaa vitsiltä, mutta tällä sloaganilla mentiin.
17 9 1933 Riihimäen Pallonlyöjät - Lahden Mailaveikot 2 - 0 24 9 1933 Lahden Mailaveikot - Riihimäen Pallonlyöjät 3 - 1 3 000 Osmo Kupiainen 8 10 1933 Riihimäen Pallonlyöjät - Lahden Mailaveikot 1 - 0 2 000
Riihimäen Pallonlyöjät voitti miesten Suomen mestaruuden.
Itälohko
Enson Kisailijoiden pelaajia: 1.E. Tamminen, 2. Uuno Lakkinen, 3. Antti Jokinen, 4. Ilmari Kolsi, polttaja, 5. Kosti Höglund (Helevuo), 6. Unto ”Unkka” Majander, 7. Aulis Reijonen, 8. Heikki Tirri 9. Heikki Hykkyrä. T. Hirvonen, Eero Helin, Veikko ”Vessi” Reijonen, Veikko Miettinen
Viipurin Pallonlyöjien pelaajia: 1. Aulis Hakala, 1-vahti, 2. Viljo Pyykkö, lukkari, 3. Onni Peltonen, sieppari, 4. Gustav ”Gösta” Hedberg (Hartala), koppari, 5. Vilhelm ”Ville” Kinnaslampi, 1-vahti, 6. Yrjö Kinnaslampi, 7. Heikki Loikkanen, polttaja, 8. Urho Juntunen, 3-varavahti, 9. Ina Pirhonen. Koikkalainen, koppari, Poju Andersson, Ensio Häyrinen, sieppari, 2-vahti, Toivo ”Topi” Pennanen. Lahden Mailaveikkojen pelaajia 1. Pertti Harvela, 2-vahti, 2. Mauno Heinonen, 3-varavahti, 3. Jaakko Luhtanen, koppari, 4. Olli Veijola, lukkari, 5. Paavo Nuotio, polttaja, 6. Tauno Byckling (Alhava), 2-varavahti 7. Taito Siivonen, 3-vahti, 8. Antti Heinonen, sieppari, 9. Lauri Valonen, 1-vahti. Valdemar (Valle) Resch (Resko), Aarne Mantere, sieppari, Paavo Mäkinen,
Haminan Palloilijoiden pelaajia: 1. Toivo Andelin (Ahjopalo), 1-vahti, 2. Veikko Vapalahti, polttaja, 3. Olavi ”Olli” Paavola , lukkari, 4. Niilo Haaranen, koppari, 5. E. Väänänen, koppari, 6. Lauri Toikka, varavahti, 7. Leo Jordan, 2-vahti, 8. V. *****, varavahti, 9. L. ”Leksa” Manninen. Veli-Matti Seppä, Rase, Mäkelä, Lassila, Pakkola, Toivanen, Häkli
Länsilohko
Riihimäen Pallonlyöjien pelaajia: 1. Olavi ”Olli” Laukkanen, 3-varavahti, 2. Pasi Harvela, lukkari 3. Klaus ”Klasu” Karvonen, polttaja, 4. Valfrid ”Vallu” Karvonen, 1-vahti, 5. Veikko Koski, 2-vahti, 6. Paavo Kajander (Kae), koppari, 7. Paul Frederikssen, 2-varavahti, 8. Esko Vitikainen, 9. Tauno ”Tauski” Luomi, 3-varavahti. Antti Aaltonen, Eero Skogster (Metsäterä), 3-vahti, Teemu Saarinen, sieppari, Eino Helin, Toivo ”Topi” Seppälä.
Pallo-Toverien pelaajia: 1. Lyytinen, 2. Erkki ”Jorri Kiri” Merinen, 3. Eino Pikkarainen, 2-varavahti, 4. Kalevi ”Kallari” Ihalainen, 3-varavahti, 5. Reino Launonen, 6. Erik Holmström, 3-vahti, 7. O. Tynkkynen, polttaja, 8. Väinö Sunden, sieppari 9. Pentti Lainela, 2-vahti. Airanne, Väinö Koutsa, 1-vahti, Ilkka Törrönen, A. Kuosmanen,
Toijalan Pallo-Veikkojen pelaajia: 1. Matti Rauko, 2. Toivo Tähtivuori, 3. Kemmo, 4. Jaakko Aalto, 5. Toivo Aalto, 6. Paavo Rekula, sieppari, 7. A. Pakkanen, 8. Jussi Kallio, 9. Jaakko Kilpi, 2-vahti. Kai Kotikoski, A. Syrjä,
Helsingin Pallonlyöjien pelaajia: 1. Nordlund, 2. Eero Henriksson (Haukiala), polttaja, 3. Leo ”Pepe” Hannula, 2-vahti, 4. Timo Turpeinen, 5. Olavi Helo, koppari, 6. Unto Turpeinen, 7. Erkki Hammaren, lukkari 8. O. Kivi, 9. Kauko Nissinen, 3-varavahti. Veija, T. Salin, Tauno Aho, V. Tuominen.
B-sarja
B-sarjaan osallistui 114 joukkuetta. B-sarjan mestaruuden voitti Salo-Uskelan suojeluskunta
Loppuottelut
Itä x.x.1933 Sortavalan Palloseura – Viipurin Pallo-Veikot 1 – 1. Tuomari Villiam Saarinen. x.x.1933 Viipurin Pallo-Veikot – Sortavalan Palloseura 2 – 0. 31.8.1933 Jyväskylän Kiri – Kuusankosken Veto 7 – 3. Tuomari Teemu Saarinen. 10.9.1933 Sortavalan Palloseura – Jyväskylän Kiri 4 – 0. Tuomari Villiam Saarinen. Paras joukkue oli Sortavalan Palloseura
Länsi
24.8.1933 Salo-Uskelan suojeluskunta – Katjanokan Haukat 4 – 3. Tuomari Lasse Elomaa. 3.9.1933 Seinäjoen Maila-Jussit – Oulun Pyrintö 3 – 8. Tuomari 4.9.1933 Porin Pallo-Veikot – Seinäjoen Maila-Jussit 0 – 2. Tuomari A. Kivilinna. 10.9.1933 Seinäjoen Maila-Jussit – Salo-Uskelan suojeluskunta 0 – 3. Tuomari Erkki Pajukoski.
Loppuottelu 24.9.1933 Salo-Uskelan suojeluskunta – Sortavalan Palloseura 6 – 0. Tuomari
Paras joukkue oli Salo-Uskelan suojeluskunta
Etelä-Pohjanmaan aluesarja Alueen A-ryhmässä oli 7 joukkuetta ja B-ryhmässä oli 15 joukkuetta
1. alkulohko ottelut pelattiin 30.7.1933 Kuortaneella 30.7.1933 Vimpelin Palloseura – Ylihärmän Junkkarit 6 – 2. Tuomari Aukusti Kangasniemi. Pelattiin Kuortaneella. 30.7.1933 Kuortaneen Kunto – Ylihärmän Junkkarit 5 – 3. Tuomari Martti Pajala. 30.7.1933 Kuortaneen Kunto – Vimpelin Palloseura 7 – 4. Tuomari Lauri Kurki. Pöytäkirjassa Vimpelin Palloilijat.
Kuortaneen Kunto 2 2 0 0 12 - 7 4 Vimpelin Palloseura 2 1 0 1 10 - 9 2 Ylihärmän Junkkarit 2 0 0 2 5 - 11 0 Kuortaneen Kunto loppuotteluihin.
2. alkulohko 26.7.1933 Seinäjoen Urheilijat – Ilmajoen Kisailijat 3 – 6. Tuomari Valto Järvi. 1.8.1933 Ilmajoen Kisailijat – Kauhajoen Karhu 4 – 0. Tuomari Martti Hakola. 3.8.1933 Kauhajoen Karhu – Seinäjoen Urheilijat 1 – 3. Tuomari V. Kuutti.
Ilmajoen Kisailijat 2 2 0 0 10 - 3 4 Seinäjoen Urheilijat 2 1 0 1 6 - 4 2 Kauhajoen Karhu 2 0 0 2 1 - 7 0 Ilmajoen Kisailijat loppuotteluihin.
Seinäjoen Maila-Jussit pääsi suoraan lopputurnaukseen.
Loppuottelut 6.8.1933 Seinäjoella 6.8.1933 Kuortaneen Kunto – Ilmajoen Kisailijat 7 – 5. Tuomari Valto Järvi. Pelattiin Seinäjoella. 6.8.1933 Seinäjoen Maila-Jussit – Ilmajoen Kisailijat 14 – 0. Tuomari E. Sysilampi. Pelattiin 5 vuoroa. 6.8.1933 Seinäjoen Maila-Jussit – Kuortaneen Kunto 11 – 0. Tuomari Pajukoski. Pelattiin 7 vuoroa.
Seinäjoen Maila-Jussit 2 2 0 0 15 - 0 4 Kuortaneen Kunto 2 1 0 1 7 - 16 2 Ilmajoen Kisailijat 2 0 0 2 5 - 21 0 Aluemestari oli Seinäjoen Maila-Jussit
Seinäjoen Maila-Jussien pelaajia: 1. Valto Järvi, polttaja, 2. Martti ”Masa” Hakola, lukkari, 3. Lauri ”Lasse” Koivisto, koppari, 4. Leopold ”Leo, Pärru” Bergroth, 2-varavahti, 5. Aarne ”Arska” Ketonen, 6. Mauri ”Morri” Vuorinen, 2-varavahti, 7. Ville Kuoppala, 2-vahti, 8. Onni Maunula, 9. Leevi ”Leka” Hautamäki. Sulo Opas, O, Finell, P. ”Tigeri” Luoma, Unto Luhtanen.
Seinäjoen Urheilijain pelaajia: 1. Väinö Tala, 2. Seppo Luukko, 3. Sulo Opas, 4. U. Luhtanen, 5. U. Maunula, 6. Aukusti Autio, 7. P. Kanerva, 8. E. Rintala, 9. Väinö Hämäläinen, Orvo Pollari, Veikko Isolammi, Jussi Tala, Veikko Kaakinen.
Kauhajoen Karhu pelaajia: 1. P. Räme, 2. M. Pekkanen, 3. O. Skyttä, 4. T. Raivio, 5. P. Ikkelä, 6. L. Ikkelä, 7. V. Skyttä, 8. S. Yrjölä, 9. V. Kuja-Aro. A. Kasari-Aro, O. Äijö.
Kuortaneen Kunnon pelaajia: 1. A. Kangasniemi, 2. A. Seppälä, 3. E. Sysilampi, 4. J. Kangasniemi, 5. E. Porkkunen, 6. H. Porkkunen, 7. J.Aho, 8. U. Vesteri, 9. H. Rasula. E. Nisula.
Ilmajoen Kisailijoiden pelaajia: 1. Reino Laine, 2. Mauri Ala-Nikkola, 3. V. Pirilä, 4. Voitto Niukkala, 5. Väinö Kivistö, 6. Helmer Laine, 7. Ensio Tattari, 8. Olavi Kuusisto, 9. Arvo Rahko. U. Pirilä, A. Silen, T. Mäntylä, Olavi Peräsalo.
Ylihärmän Junkkarien pelaajia: 1. Niilo Lilja, 2. Toivo Autio, 3. Lauri Panula, 4. Lauri Kurki, 5. Niilo Yliluoma, 6. T. Kankaanpää, 7. J. Riutta, 8. J. Kuoppala, 9. M. Marttala.
Vimpelin Palloseuran pelaajia: 1. O. Latvala, 2. V. Ala-Heikkilä, 3. O. Valtola, 4. V. Haveri, 5. P. Rintala, 6. V. Peltola, 7. V. Heikkilä, 8. B. Visti, 9. E. Ahola.
B-ryhmä
1. lohko 23.7.1933 Laihian Liitto – Ylistaron suojeluskunta 1 – 6. Tuomari Valto Luhtala. ..1933 Ylistaron suojeluskunta – Isokyrön Alapään Nuorisoseuran Urheilijat 5 – 1. Tuomari 2.8.1933 Isokyrön Alapään Nuorisoseuran Urheilijat – Laihian Liitto 8 – 6. Tuomari Valto Luhtala.
Ylistaron suojeluskunta pääsi välieriin
2. lohko 3.8.1933. Kurikan Ryhti – Ilmajoen Kisailijat II 5 – 8. Tuomari Lauri Koivisto. 15.8.1933 Ilmajoen Kisailijat II – Peräseinäjoen Toive 12 – 3. Tuomari Martti Hakola.
Ilmajoen Kisailijat II pääsi välieriin
3. lohko 1.8.1933 Äyston Isku – Teuvan Rivakka 5 – 6. Tuomari V. Kuutti. 4.8.1933 Teuvan Rivakka – Kauhajoen Karhu II 2 – 11. Tuomari V. Kuutti. 8.8.1933 Kauhajoen Karhu II – Äyston Isku 10 – 0. Tuomari V. Kuutti.
Kauhajoen Karhu II pääsi välieriin
4. lohko 20.8.1933 Kauhavan Visa – Ylihärmän Junkkarit II 0 – 10. Tuomari Niilo Lilja. .. Ylihärmän Junkkarit II – Nurmon Jymy 12 – 12. Tuomari
pääsi välieriin
5. lohko .. Alajärven Vesa – Kuortaneen Kunto 20 – 0. Tuomari
Alajärven Vesa pääsi välieriin
Karsintaottelut ennen välieriä 20.8.1933 Alajärven Vesa – Nurmon Jymy 5 – 3. . Tuomari Matti Kangas. Pelattiin Kauhavalla. 20.8.1933 Alajärven Vesa – Ylihärmän Junkkarit II 3 – 1. Tuomari Matti Kangas. Pelattiin Kauhavalla.
B-ryhmän välierät: 27.8.1933 Ylistaron suojeluskunta – Alajärven Vesa 4 – 2. Tuomari Mauri Vuorinen. 29.8.1933 Kauhajoen Karhu II – Ilmajoen Kisailijat II 3 – 4. Tuomari V. Kuutti.
B-ryhmän loppuottelu 1.9.1933 Ilmajoen Kisailijat II – Ylistaron suojeluskunta 3 – 4. Tuomari Martti Hakola.
B-ryhmän voitti Ylistaron suojeluskunta
Ilmajoen Kisailijat II:n pelaajia: 1. Allan Silen, 2. Veikko Pirilä, 3. Olavi Peräsalo, 4. Iisakki Peltokangas, 5. Aatto Ala-Röyskö, 6. R. Piirto, 7. Uuno Pirilä, 8. A. Ala-Fossi, 9. Tauno Mäntylä. I. Rahko, Aarne Järvimäki, Yrjö Vähämäki, A. Poikkimäki, .
Ylistaron suojeluskunnan pelaajia: 1. Hanhikoski, 2. O. Sjövall, 3. M. Koski, 4. Lähdesmäki, 5. Kustaa Kupari, 6. Y. Takala, 7. A. Lagerström, 8. L. Mäkynen, 9. J. Koski. P. Nyrhinen, J. Niemi, M. Vehkaoja, Latvala.
Alajärven Vesan pelaajia: 1. O. Metsäpelto, 2. A. Ojajärvi, 3. V. Rintala, 4. O. Niemi, 5. T. Höri, 6. A. Höri, 7. V. Hilli, 8. V. Peltola, 9. L. Pokela.
Kauhajoen Karhu II:n pelaajia: 1. T. Lähdesmäki, 2. P. Yli-Vakkuri, 3. K. Aho, 4. Unto Suksi, 5. H. Oinas, 6. V. Kuja-Aro, 7.K. Myllykoski , 8. V. Skyttä, 9. R. Turja. Asmus
Ylihärmän Junkkarit II:n pelaajia: 1. J. Hietamäki, 2. Väinö Kaustinen, 3. V. Vesiluoma, 4. K. Ikola, 5. H. Kiviniemi, 6. Reino Kauppila, 7. M. Panula, 8. Veikko Kurki, 9. P. Mäki.
Nurmon Jymyn pelaajia: 1. V. Jaskari, 2. A. Martikkala, 3. U. Maunula, 4. E. Pihlajamäki, 5. O. Kuusela, 6. E. Kivelä, 7. V. Ojala, 8. J. Hippi, 9. V. Latikka.
Kauhavan Visan pelaajia: 1. T. Lassila, 2. V. Vallas, 3. V. Kaskinen, 4. A. Harsunen, 5. O. Loikkanen, 6. M. Kangas, 7. P. Sarelius, 8. E. Ingnatius, 9. O. Naakka.
Peräseinäjoen Toiveen pelaajia: 1. M. Kaura, 2. V. Opas-Kärki, 3. V. Nevala, 4. Flinkkilä, 5. E. Ylinen, 6. A. Vilponen, 7. V. Seppälä, 8. R. Nevala, 9. Mäntylä.
Äyston Iskun pelaajia: 1. O. Moisio, 2. O. Hietaharju, 3. A. Rintaluoma, 4. A. Kangas, 5. S. Pietilä, 6. O. Koivisto, 7. Harju, 8. T. Ketola, 9. J. Mikkola. P. Pietilä, Snellman.
Kurikan Ryhdin pelaajia: 1. Toivo Nokso-Koivisto, 2. R. Kangas, 3. V. , 4. V. Koivisto, 5. V. Jyllilä, 6. M. Latva-Koivisto, 7. Aaatto Reinikka, 8. V. Oksanen, 9. Aulis Reinikka.
Teuvan Rivakan pelaajia: 1. Tammisto, 2. Seppä, 3. Hakala, 4. Kohtala, 5. Inkinen, 6. Hartman, 7. Jokinen, 8. Pekkanen, 9. Suksi. Peltokoski.
Isokyrön Alapään Nuorisoseuran Urheilijoita pelaajia: 1. Lauri Luoma, 2. Kalle Simelius, 3. Toivo Munkki, 4. Sulo Antila, 5. Toivo Ollila, 6. Taito Eero, 7. Toivo Kauppila, 8. Olavi Kekola, 9. Valto Eerola.
Laihian Liiton pelaajia: 1. Tauno Huhtanen, 2. Eero Similä, 3. Erkki Pajukoski, 4. Mauri Huhtanen, 5. Martti Laakso, 6. Ahti Suila, 7. Masa Ristiluoma, 8. Veikko Rapila, 9. Pentti Koivisto. T. Muhonen..
Uudenmaan aluesarja
A-ryhmässä pelasi 8 joukkuetta ja B-ryhmässä oli 6 joukkuetta
Helsingin lohko 26.6.1933 Pallo-Toverit II, Helsinki – Helsingin NMKY 4 – 1. Tuomari Yrjö Koskinen. 26.6.1933 Katajanokan Haukat, Helsinki – Helsingin Pallonlyöjät II 9 – 7. Tuomari O. Ihalainen. 3.7.1933 Helsingin Pallonlyöjät II – Helsingin NMKY 5 – 1. Tuomari O. Koskinen. 3.7.1933 Katajanokan Haukat, Helsinki – Pallo-Toverit II, Helsinki 8 – 3. Tuomari Niilo Mikkola. 7.7.1933 Katajanokan Haukat, Helsinki – Helsingin NMKY 12 – 2. Tuomari T. Aho. .. Helsingin Pallonlyöjät II – Pallo-Toverit II, , Helsinki, PT luovutti
Katajanokan Haukat 3 3 0 0 29 - 12 6 Helsingin Pallonlyöjät II 3 2 0 1 12 - 10 4 Pallo-Toverit II 3 1 0 2 7 - 9 2 Helsingin NMKY 3 0 0 3 4 - 21 0 Katajanokan Haukat loppuotteluun
”Maaseudun” alkusarja 3.7.1933 Järvenpään Palo – Riihimäen Pallonlyöjät II 13 – 5. Tuomari K. Karvonen. .. Keravan KooPee – Järvenpään Palo 2 – 1. Tuomari .. Keravan KooPee – Riihimäen Pallonlyöjät II 9 – 4. Tuomari .. Keravan KooPee – Porvoon Urheilijat, Porvoo luovutti
Keravan KooPee 2 2 0 0 11 - 5 4 Järvenpään Palo 2 1 0 1 14 - 7 2 Riihimäen Pallonlyöjät II 2 0 0 2 9 - 22 0
Porvoon Urheilijat luopui sarjasta Keravan KooPee loppuotteluun
Loppuottelut 31.7.1933 Katajanokan Haukat, Helsinki – Keravan KooPee 7 – 4. . Tuomari Niilo Mikkola .. Keravan KooPee – Katajanokan Haukat, Helsinki 6 – 6. Tuomari
A-ryhmän voitti Katajanokan Haukat
Katajanokan Haukkojen pelaajia: 1. Leo Saarinen, 2. Olavi ”Olkki” Pekkarinen, 3. Aulis Ruusuvaara, 4. A. Fabritius (Hirvensuo), 5. Antti Kanerva, lukkari, 6. Rainer Grönholm, 7. Hermanni Kainulainen, 8. V. Tiiska, 9. Helge Tiits (Tauriola). Pentti Rautala, Algot Hirvensuo, Helge ”Hege” Tauriola, 1-vahti.
Keravan KooPeen pelaajia: 1. Toivo Sariola, 2. Pessala, 3. Matiskainen, 4. K. Peltonen, 5. G. Peltonen, 6. A. Sainio, 7. E. Parkkonen, 8. Bergman, 9. Tillström.
Helsingin NMKY:n pelaajia: 1. Nuoreva, 2. Tilli, 3. Kokkonen, 4. Laakso, 5. Rauhala, 6. Korvenranta, 7. Kiukas, 8. Tainio, 9. Rautavaara. S. Fenholm, Sädevuori, Lehtinen, Varjoranta, Orama, Mantila.
Helsingin Pallonlyöjät II:n pelaajia: 1. Niemi, 2. Salin, 3. Kivilinna, 4. Heino, 5. Koivistoinen, 6. Nordlund, 7. Roos, 8. Tuominen, 9. Laaksonen. Pellosniemi, Lahtinen, Kolehmainen.
Pallo-Toverit II:n pelaajia 1. Lajunen, 2. Lindberg, 3. Kilpinen, 4. Törrönen, 5. Sunden, 6. Koskinen, 7. Kontro, 8. Henriksson, 9. Saloranta. Palomaa, Kokkonen, Miettinen, Airanne.
Järvenpään Palon pelaajia: 1. H. Kokkonen, 2. J. Kokkonen, 3. O. Lehtonen, 4. K. Lehtonen, 5. Luomi, 6. V. Kokkonen, 7. Toivonen, 8. Mattila, 9. Bescher.
Riihimäen Pallonlyöjien II:n pelaajia: 1. Linnala, 2. Heino, 3. Kaihlanen, 4. Lylykorpi, 5. Skogster, 6. Hallonen, 7. Kivivuori, 8. Salovaara, 9. Vikström.
B-ryhmä
1. karsintakierros 17.6.1933 Helsingin Poliisi-Voimailijat – Bobollsklubb, Helsinki 12 – 3. Tuomari Salin. 17.6.1933 Suomenlinnan Urheilijat, Helsinki – Tikkurilan Tikka, Helsingin mlk 18 – 2. Tuomari J. Mattlin. .. Helsingin Eteläiset – Helsingin Aliupseerien yhdistys, HAY luovutti
2. kierros 29.6.1933 Helsingin Poliisi-Voimailijat – Helsingin Eteläiset 25 – 2. Tuomari J. Mattlin.
Loppuottelu 8.7.1933 Helsingin Poliisi-Voimailijat – Suomenlinnan Urheilijat, Helsinki 12 –.1. Tuomari
B-ryhmän voitti Helsingin Poliisi-Voimailijat
Helsingin Eteläisten pelaajia: 1. Elomaa, 2. Virkki, 3. Ikonen, 4. Keinänen, 5. Nousiainen, 6. Karell, 7. Tantere, 8. Leino, 9. Rajala.
Suomenlinnan Urheilijoiden pelaajia: 1. Korhonen, 2. Nordberg, 3. Saarinen, 4. Soininen, 5. Törrönen, 6. Koskinen, 7. Haveri, 8. Ahonen, 9. Kallonen. Räisänen.
Helsingin Poliisi-Voimailijoiden pelaajia: 1. A. Pihlajamäki, 2. Puittinen, 3. P. Pihlajamäki, 4. Leppilahti, 5. K. Pihlajamäki, 6. Väänänen, 7. Rinne, 8. Welling, 9. Schreck.
Bobollsklubbenin pelaajia: 1. K. Pauli, 2. E. Lucander, 3. S. Lindholm, 4. A. Ekras, 5. J. Matlin, 6. K. Grip, 7. R. Thun, 8. H. Helle, 9. E. Lanaens.
Tikkurilan Tikan pelaajia: 1. O. Ahlbäck, 2. T. Vikström, 3. A. Ahlbäck, 4. J. Jyske, 5. A. Nieminen, 6. V. Sundberg, 7. A. Lindqvist, 8. U. Lindgren, 9. A. Filander.
Kaakkois-Suomen alue
A-ryhmässä pelasi 7 joukkuetta ja B-ryhmässä oli 15 joukkuetta.
1. alkulohko 24.6.1933 Viipurin NMKY – Viipurin Pallonlyöjät II 7 – 2. Tuomari Eino Vepsäläinen. 27.6.1933 Viipurin Pallo-Veikot – Uuraan Urheilijat, Viipuri 17 – 0. Tuomari Vilho Nordström. 3.7.1933 Viipurin Pallo-Veikot – Viipurin NMKY 11 – 2. Tuomari Viljo Pyykkö. 3.7.1933 Uuraan Urheilijat, Viipuri – Viipurin Pallonlyöjät II 1 – 0. Tuomari Vilho Nordström. 6.7.1933 Viipurin Pallo-Veikot – Viipurin Pallonlyöjät II 4 – 0. Tuomari Yrjö Kinnaslampi. 7.7.1933 Uuraan Urheilijat, Viipuri – Viipurin NMKY 0 – 5. Tuomari Vilho Nordström. 10.7.1933 Viipurin NMKY – Viipurin Pallo-Veikot 1 – 8. Tuomari Vilho Nordström. 18.7.1933 Viipurin Pallo-Veikot – Viipurin Pallonlyöjät II 11 – 3. Tuomari Vilho Nordström. 20.7.1933 Uuraan Urheilijat, Viipuri – Viipurin Pallo-Veikot 8 – 0. Tuomari P. Kordelin. 24.7.1933 Viipurin NMKY – Viipurin Pallonlyöjät II, VPL luovutti x.x.1933 Viipurin Pallonlyöjät II – Uuraan Urheilijat, Viipuri 5 – 0. Tuomari x.x.1933 Viipurin NMKY – Uuraan Urheilijat, Viipuri 7 – 4. Tuomari Eino Vepsäläinen.
Viipurin Pallo-Veikot 3 5 0 1 51 - 14 10 Viipurin NMKY 3 4 0 2 22 - 25 8 Uuraan Urheilijat, Viipuri 3 2 0 4 13 - 34 4 Viipurin Pallonlyöjät II 3 1 0 5 10 - 23 2 Viipurin Pallo-Veikot loppuotteluun
2. alkulohko
2.7.1933 Enson Kisailijat II, Jääski – Tainionkosken VPK:n Urheilijat 0 – 7. Tuomari Järve…. 6.7.1933 Tainionkosken VPK:n Urheilijat – Enson Kisailijat II, Jääski 4 – 2. Tuomari Wikberg
Alkulohkon loppuottelu 16.7.1933 Terijoen Rajamaila – Tainionkosken VPK:n Urheilijat 5 – 3. Tuomari E. Sutinen. Terijoen Rajamaila loppuotteluun
Loppuottelu 15.8.1933 Viipurin Pallo-Veikot – Terijoen Rajamaila 6 – 0. Tuomari Vilho Nordström. 10.8.1933 Terijoen Rajamaila – Viipurin Pallo-Veikot 2 – 8. Tuomari Viljo Pyykkö. A-ryhmän voitti Viipurin Pallo-Veikot
Enson Kisailijat II:n pelaajia: 1. A. Markkanen, 2. Y. Mölsä, 3. E. Valtonen, 4. A. Ahvonen, 5. K. Kiuru, 6. J. Rännäli, 7. V. Toiviainen, 8.T. Raami , 9. A. Viire. E. Nenonen,
Tainionkosken VPK:n Urheilijoiden pelaajia: 1. V. Niiranen, 2. S. Kauppinen, 3. E. Sivula, 4. Y. Piepponen, 5. R. Aho, 6. U. Lempinen, 7. T. Malkki, 8. A. Reissell, 9. A. Reissell. V.Nieminen, A. Pelkonen,
Terijoen Rajamailan pelaajia: 1. R. Turkki, 2. J. Neuman, 3.T. Tuohioja, 4. J. Ristolainen, 5. O. Melto, 6. H. Pitkäpaasi, 7. E. Hyttinen, 8. T. Tammisto, 9. J. Pitkäpaasi. H. Puhtimäki, Kaipainen, P. Asis,
Viipurin Pallo-Veikkojen pelaajia: 1. Lamppu, 2. Astala, 3. Savolainen, 4. Sorvali, 5. Martens, 6. Gunnari, 7. Kirsi, 8. Ylihannu, 9. Blomberg. Mertanen, Vilen, .
Viipurin Pallonlyöjät II:n pelaajia: 1. Paakkanen, 2. Purhonen, 3. Luukkonen, 4. Vaara, 5. Saure, 6. Häyrinen, 7. Lappalainen, 8. Kupiainen, 9. Ylihannu. Pennanen, Kunttu, Laaksonen,
Uuraan Urheilijoiden pelaajia: 1. Lehikoinen, 2. A. Vaittinen, 3. Ahmo, 4. V. Turunen, 5. O. Myllynen, 6. A. Tiusanen, 7. R. Nordsten, 8. Reponen, 9. Turunen. R. Mäkelä, Gabell, Virkki, Jyrkinen, P. Rousku, R. Gluckert, Muuronen, Häkkinen.
Viipurin NMKY:n pelaajia: 1. Viljanen, 2. Ronkanen, 3. Semenoff, 4. Salovaara, 5. Putkonen, 6. Nikoskelainen, 7. Linnankoski, 8. Saikkonen, 9. Jokinen. Viljakainen, Huhtinen,
B-ryhmä
1. ryhmä 21.6.1933 Viipurin Reipas – Viipurin Kisa-Veikot 5 – 6. Tuomari Toivo Löppönen. 5.7.1933 Viipurin Kisa-Veikot – Talin Kisa-Veikot, Viipuri 15 – 7. Tuomari Viljo Pyykkö. 12.7.1933 Viipurin Kisa-Veikot – Vahvialan Kiista 9 – 6. Tuomari Yrjö Kinnaslampi. 18.7.1933 Talin Kisa-Veikot, Viipuri – Vahvialan Kiista 2 – 4. Tuomari Ryysyläinen. 21.7.1933 Talin Kisa-Veikot, Viipuri – Viipurin Reipas 8 – 1. Tuomari Aki Martens. 22.7.1933 Talin Kisa-Veikot, Viipuri – Viipurin Kisa-Veikot 4 – 4. Tuomari Viljo Pyykkö. .. Viipurin Kisa-Veikot – Vahvialan Kiista 7 – 2. Tuomari .. Viipurin Kisa-Veikot – Viipurin Reipas 12 – 15. Tuomari .. Viipurin Reipas – Vahvialan Kiista 4 – 0. Tuomari .. Vahvialan Kiista – Viipurin Reipas 1 – 14. Tuomari .. Vahvialan Kiista – Talin Kisa-Veikot, Viipuri 5 – 2. Tuomari .. Viipurin Reipas – Talin Kisa-Veikot, Viipuri 6 – 11. Tuomari
Viipurin Kisa-Veikot 6 4 1 1 53 - 39 11 Viipurin Reipas 6 3 0 3 45 - 38 6 Talin Kisa-Veikot 6 2 1 3 34 - 35 5 Vahvialan Kiista 6 2 0 4 18 - 38 4 Viipurin Kisa-Veikot lopuotteluihin
2. ryhmä
25.6.1933 Imatran Jyske – Enson Kisailijat III, Jääski 3 – 9. Tuomari Sivula. 28.6.1933 Tainionkosken VPK:n Urheilijat II – Imatran Jyske 7 – 0. Tuomari Nieminen. 29.6.1933 Enson Kisailijat III, Jääski – Imatran Jyske 11 – 3. Tuomari 30.6.1933 Enson Kisailijat III, Jääski – Jääsken Kirijät 8 – 1. Tuomari Kosti Höglund. 30.6.1933 Tainionkosken VPK:n Urheilijat II – Vuoksenniskan Urheilijat 20 – 0. Tuomari Eino Kuisma. 2.7.1933 Imatran Jyske – Vuoksenniskan Urheilijat 10 – 0. Tuomari Kosti Höglund. 3.7.1933 Enson Kisailijat III, Jääski – Tainionkosken VPK:n Urheilijat II 4 – 0. Tuomari Lauri Järveläinen. 6.7.1933 Tainionkosken VPK:n Urheilijat II – Enson Kisailijat III, Jääski 4 – 11. Tuomari Lauri Järveläinen. 9.7.1933 Imatran Jyske – Jääsken Kirijät 4 – 3. Tuomari Rikhard Hytönen. 19.7.1933 Tainionkosken VPK:n Urheilijat II – Jääsken Kirijät 19 – 0. Tuomari .. Imatran Jyske – Vuoksenniskan Urheilijat, VuU luovutti
Enson Kisailijat III, Jääski 6 5 0 0 43 - 11 10 Tainionkosken VPK:n Urheilijat II 5 3 0 2 50 - 15 6 Imatran Jyske 5 2 0 3 20 - 30 4 Jääsken Kirijät 3 0 0 3 4 - 31 0 Vuoksenniskan Urheilijat 2 0 0 2 0 - 30 0 Enson Kisailijat III, Jääski ryhmän loppuotteluun
Etelä-Saimaan Kisa pääsi suoraan ryhmän loppuotteluun.
Loppuottelut 22.7.1933 Etelä-Saimaan Kisa, Lauritsala – Enson Kisailijat III, Jääski 2 – 1. Tuomari V. J. Riekkinen. Etelä-Saimaan Kisa lopuotteluihin. 27.7.1933 Enson Kisailijat III, Jääski – Etelä-Saimaan Kisa, Lauritsala 2 – 3. Tuomari Hykkyrä.
Etelä-Saimaan Kisa voitti ryhmän ja pääsi B-ryhmän loppuotteluihin.
3. ryhmä
25.6.1933 Käkisalmen Palloilijat – Pölläkkälän Ura, Äyräpää 10 – 9. Tuomari K. Härkönen. 2.7.1933 Pölläkkälän Ura, Äyräpää – Käkisalmen Palloilijat 5 – 2. Tuomari Olavi Vanamo. 14.7.1933 Pölläkkälän Ura, Äyräpää – Kiviniemen Urheilijat, Sakkola 27 – 0. Tuomari Paavo Tammivuori. 16.7.1933 Kiviniemen Urheilijat, Sakkola – Pölläkkälän Ura, Äyräpää 0 – 6. Tuomari J. Rangman. .. Kiviniemen Urheilijat, Sakkola – Käkisalmen Palloilijat 4 – 12. Tuomari x.x.1931 Käkisalmen Palloilijat – Kiviniemen Urheilijat, Sakkola 30 – 1. Tuomari
Pölläkälän Ura, Äyräpää 4 3 0 1 47 - 12 6 Käkisalmen Palloilijat 4 3 0 1 54 - 19 6 Kiviniemen Urheilijat, Sakkola 4 0 0 4 5 - 75 0 Pölläkälän Ura pääsi B-ryhmän loppuotteluihin.
4. ryhmä 16.7.1933 Koiviston Urheilijat – Johanneksen suojeluskunnan Palloilijat 0 – 4. Tuomari 21.7.1933 Johanneksen suojeluskunnan Palloilijat – Koiviston Urheilijat 0 – 6. Tuomari Koiviston Urheilijat alueen B-ryhmän loppuotteluihin
Alueen B-ryhmän loppuottelut Viipurissa 26.-27.8.1933
26.9.1933 Viipurin Kisa-Veikot – Koiviston Urheilijat 13 – 2. Tuomari 26.9.1933 Etelä-Saimaan Kisa, Lauritsala – Pölläkkälän Ura, Äyräpää 13 – 7. Tuomari 27.9.1933 Viipurin Kisa-Veikot – Etelä-Saimaan Kisa, Lauritsala 11 – 0. Tuomari 27.9.1933 Koiviston Urheilijat – Pölläkkälän Ura, Äyräpää 9 – 4. Tuomari 27.9.1933 Viipurin Kisa-Veikot – Pölläkkälän Ura, Äyräpää 10 – 1. Tuomari 27.9.1933 Etelä-Saimaan Kisa, Lauritsala – Koiviston Urheilijat 5 – 5. Tuomari
Viipurin Kisa-Veikot 3 3 0 0 34 - 3 6 Etelä-Saimaan Kisa 3 1 1 1 18 - 23 3 Koiviston Urheilijat 3 1 1 1 16 - 22 3 Pölläkkälän Ura, Äyräpää 3 0 0 3 12 - 32 0
B-ryhmän voitti Viipurin Kisa-Veikot
Viipurin Kisa-Veikkojen pelaajia: 1. O. Seeck, 2. E. Hyttinen, 3. J. Halkonen, 4. E. Silvonen, 5. L. Malme, 6. K. Louko, 7. R. Jokilehto, 8. A. Sederqvist, 9. U. Koski. E. Gunell, Repo, Luukkonen, Jokilehto, V. Haili, Knuuttila, Holopainen,
Vahvialan Kiistan pelaajia: 1. E. Vehniäinen, 2. R. Saarinen, 3. U. Torniainen, 4. V. Leino, 5. A. Tyni, 6. M. Savander, 7. V. *****r, 8. E. Tanner, 9. Anttalainen. O. Villanen, E. Torniainen,
Viipurin Reippaan pelaajia: 1. Salonen, 2. Österman, 3. Juntunen, 4. Mandelin, 5. Poutanen, 6. Hedman, 7. Kaukonen, 8. R. Sorvali, 9. Paasonen. Kyykkä, P. Sorvali,
Talin Kisa-Veikkojen pelaajia: 1. A. Syrjäläinen, 2. T. Vuorela, 3. J. Montonen, 4. K. Ryysyläinen, 5. M. Pellinen, 6. V. Pusa, 7. E. Parkkari, 8. T. Syrjäläinen, 9. W. Mäkeläinen. J. Lindberg, K. Lappalainen, E. Pasanen, K. Vakkilainen,
Johanneksen suojeluskunnan Palloilijoiden pelaajia: 1. Mattila, 2. Louhivuori, 3. Tetri, 4. Laisaari, 5. Hänninen, 6. ****nen, 7. Riikonen, 8. Leinonen, 9. Heimola.
Koiviston Urheilijoiden pelaajia: 1. Lehtonen, 2. Saxberg, 3. Mannonen, 4. Kujala, 5. Harjula, 6. Kivistö, 7. J. Leppälä, 8. J. Leppälä, 9. Uosukainen. Heino, Ivaska, iiskunen,
Käkisalmen Palloilijoiden pelaajia: 1. R. Heino, 2. U. Lähteenkorva, 3. T. Toivonen, 4. E. Sipponen, 5. M. Ingnatius, 6. Viiri, 7. S. Nykänen, 8. Pärssinen, 9. T. Gares, M. Airanne, J. Kopra, V. Tikka, U. Kopra, E. Heino, .
Kiviniemen Urheilijoiden,pelaajia: 1. T. Käppi, 2. T. Järveläinen, 3. O. Rasila, 4. T. Koponen, 5. Pellinen, 6. Viitanen, 7. H. Backman, 8. ******la, 9. Eero Vuorinen. I. Kareinen, V. Stenman, A. Matikainen, Eino Huuska, E. Pöysti, Tauno Huuska, Viljo Huuska, M. Väätänen.
Pölläkkälän Uran pelaajia: 1. E. Markkola, 2. V. Hirvonen, 3. E. Penttinen, 4. E. Paavilainen, 5. E. Liikkanen, 6. L. Liikkanen, 7. A. Veijalainen, 8. E. Heiskanen, 9. O. Ylen, O. Osanen, V. Virkki.
Enson Kisailijat III:n pelaajia: 1. L. Parkkinen, 2. A. Pekkanen, 3. E. Valtonen, 4. A. Vänskä, 5. H. Tirri, 6. R. Parkkinen, 7. H. Sjönberg, 8. S. Auvinen, 9. E. Viik. E. Tamminen, J. Rännäli, A. Arvonen, R. Nenonen, V. Miettinen, Y. Huttunen, M. Hänninen, R. Parkkinen, O. Pajunen, Y. Möllä, A. Markkanen.
Jääsken Kirijöiden pelaajia: 1. A. Pajunen, 2. P. Korte, 3. Y. Pajunen, 4. V. Ikävalko, 5. S. Korte, 6. K. Ahtiainen, 7. S. Vehniäinen, 8. V. Huuhtanen, 9. E. Jantunen. S. Iivonen, A. Rocklin, T. Jokinen,
Imatran Jyskeen pelaajia: 1. E. Järveläinen, 2. L. Järveläinen, 3. L. Suttelin, 4. P. Rapatti, 5. P. Simola, 6. T. Mäkinen, 7. S. Miikki, 8. U. Luoto, 9. P. Mäkinen. E. Mälkönen, H. Kekki, E. Miikki, Siivonen, Ijäs, V. Mälkönen.
Etelä-Saimaan Kisan pelaajia: 1. Laine, 2. Tuukkanen, 3. Tuure Lehtinen, 4. Tauno Lehtinen, 5. Väätämöinen, 6. Vilen, 7. Suninen, 8. Saarinen, 9. Holmgren. Karvinen.
Tainionkosken VPK:n Urheilijain II:n pelaajia 1. P. Naukkarinen, 2. T. Piepponen, 3. G. Pajari, 4. E. Sivula, 5. A. Pelkonen, 6. E. Niiranen, 7. K. Salakari, 8. L. Räkköläinen, 9. P. Behm. E. Hallberg, T. Malkki, R. Havia, A. Räkköläinen.
Vuoksenniskan Urheilijain pelaajia: 1. U. Suikkanen, 2. O. Kytö, 3. T. Räikkönen, 4. P. Kuisma, 5. E. Vilkman, 6. T. Paavilainen, 7. E. Tonteri, 8. A. Pulkkinen, 9. E. Akkanen. S. Kovanen, A. Jantunen,
Savon aluesarja
Pohjoinen alkulohko 21.6.1933 Kuopion Kopparit – Siilinjärven Ponnistus 7 – 3. Tuomari A. Niemi 6.7.1933 Siilinjärven Ponnistus – Kuopion Kopparit 4 – 9. Tuomari K. Laakkonen. Kuopion Kopparit jatkoon juoksuin 16 – 7
4.7.1933 Suonenjoen Vasama – Vesannon Urheilijat 10 – 2. Tuomari .. Vesannon Urheilijat – Suonenjoen Vasama 6 – 9. Tuomari Suonenjoen Vasama jatkoon juoksuin 19 – 8
12.7.1933 Kuopion Kopparit – Suonenjoen Vasama 17 – 3. Tuomari A. Niemi. 19.7.1933 Suonenjoen Vasama – Kuopion Kopparit 15 – 8. Tuomari Kauko Salminen. Kuopion Kopparit jatkoon juoksuin 24 – 18
Itäinen alkulohko .. Varkauden Urheilijat – Rantasalmen Urheilijat 9 – 5. Tuomari 20.7.1933 Rantasalmen Urheilijat – Varkauden Urheilijat 3 – 8. Tuomari Pekka Saastamoinen. Varkauden Urheilijat jatkoon juoksuin 17 – 8
Keskilohko 8.7.1933 Mikkelin Ajo – Pieksämäen Palloilijat 7 – 2. Tuomari N. Koski. 13.7.1933 Pieksämäen Palloilijat – Mikkelin Ajo 12 – 3. Tuomari Kohlström. Pieksämäen Palloilijat jatkoon juoksuin 14 – 10
Läntinen alkulohko .. Laukaan Urheilijat – Lievestuoreen Kisa 8 – 7. Tuomari 22.6.1933 Lievestuoreen Kisa – Laukaan Urheilijat 5 – 8. Tuomari M. Huttunen. 27.6.1933 Lievestuoreen Kisa – Jyväskylän Kiri 1 – 12. Tuomari K. Korhonen. 29.6.1933 Jyväskylän Kiri – Lievestuoreen Kisa 24 – 1. Tuomari K. Korhonen. 1.7.1933 Laukaan Urheilijat – Jyväskylän Kiri 0 – 4. Tuomari H. Lampinen 4.7.1933 Jyväskylän Kiri – Laukaan Urheilijat 16 – 1. Tuomari K. Korhonen.
Jyväskylän Kiri 4 4 0 0 56 - 3 8 Laukaan Urheilijat 4 2 0 2 17 - 32 4 Lievestuoreen Kisa 4 0 0 4 14 - 52 0 Jyväskylän Kiri jatkoon
Välierät 3.8.1933 Kuopion Kopparit – Varkauden Urheilijat 1 – 0. Kuopion Kopparit alueen loppuotteluun
25.7.1933 Jyväskylän Kiri – Pieksämäen Palloilijat 10 – 2. Tuomari Kalle Korhonen. 23.7.1933 Pieksämäen Palloilijat – Jyväskylän Kiri 1 – 3. Tuomari Jyväskylän Kiri alueen loppuotteluun
Loppuottelu .. Jyväskylän Kiri – Kuopion Kopparit, Kuopio luovutti
Jyväskylän Kirin pelaajia: 1. Uuno Lassi, lukkari, kapteeni, 2. Ensio Kaihlanen, polttaja, 2-varavahti, 3. Jaakko Huttunen, 3-vahti, 4. Martti Korhonen, 1-vahti, 5. Alpo ”Opla” Jäppinen, 6. Niilo Räisänen, polttaja, varavahti, 7. Mauno Kokko, 8. O. Westersund, 9. Maunu Huttunen, polttaja. U. Vilppunen, E. Rosenqvist, K. Korhonen, U. Raittila, Heikki Viljanen, U. Pläffli, N. Valkama, V. Janhonen.
Pieksämäen Palloilijoiden pelaajia: 1. K. Sorjonen, 2. L. Laakkonen, 3. E. Kauppinen, 4.J. Puusaari , 5. H. Tuomela, 6. E. Sepponen, 7.K. Karppinen, 8. V. Pihlman, 9. M. Kankkunen. U. Kauttoon, U. Valkonen, V. Piirainen, K. Miettinen, A. Karlström, J. Pehkonen.
Kuopion Kopparien pelaajia: 1. V. Ruotsalainen, 2. T. Pitkänen, 3. U. Anderssin, 4. K. Väänänen, 5. M. Mäenpää, 6. K. Happonen, 7. R. Savolainen, 8. V. Vartiainen, 9. K. Virtanen. K. Jäppinen, F. Husso, J. Tervo, V. Pohjalainen.
Siilinjärven Ponnistuksen pelaajia: 1. Snellman, 2. Tahvo Nissinen , 3. Ahti Sonninen, 4. Vilho Kroger, 5. Kauko Salminen, 6. Seppo Sonninen, 7. Yrjö Miettinen, 8. Eino Halonen, 9. Pekka Husso. Aarne Saarela.
Suonenjoen Vasaman pelaajia: 1. Väinö Vepsäläinen, 2. Tauno Koponen, 3. Timo Koponen, 4. Pekka Valtavaara, 5. Tuomas Lindfors, 6.Erkki Turpeinen, 7. Reino Toivanen, 8. Toivo Savolainen, 9. Arvi Karinkanta. R. Järveläinen, Erkki Pulliainen, Onni Markkanen, Kauko Laukkanen.
Rantasalmen Urheilijoiden pelaajia: 1. U. Saastamoinen, 2. J. Vauhkonen, 3. V. Vappula, 4. T. Ruuskanen, 5. E. Ruuskanen, 6. O. Natunen, 7. L. Ruuskanen, 8. V. Vepsäläinen, 9. P. Kujala.
Varkauden Urheilijoiden pelaajia: 1. E. Eronen, 2. S. Vartiainen, 3. V. Oravainen, 4. A. Vartiainen, 5. O. Lehtinen, 6. T. Koistinen, 7. L. Pitkänen, 8. P. Tapio, 9. Y. Andersson.
Mikkelin Ajon pelaajia: 1. H. Kovanen, 2. P. Lappi, 3. O. Lappi, 4. T. Toivonen, 5. A. Kotiaho, 6. K. Kallioinen, 7. Linnala, 8. A. Karhunen, 9. Y. Väisänen. Linnala, Turunen, Häkkänen.
Lievestuoreen Kisan pelaajia: 1. Y. Heino, 2. N. Alanen, 3. N. Mäki , 4. A. Grönholm, 5. O. Herranen, 6. U. Loimu, 7. H. Lampinen, 8. A. Rahkila, 9. E. Vaheri. O. Järveläinen, H. Isännäinen, T. Hoppe.
Laukaan Urheilijoiden pelaajia: 1. T. Sjöstedt, 2. A. Koski, 3. O. Salmenkivi, 4. V. Oksanen, 5. M. Laine, 6. M. Vainio, 7. O. Korhonen, 8. L. Kalima, 9. M. Helin. Juntunen, Ankilä.
Vesannon Urheilijoiden pelaajia: 1. Heikki Hiltunen, 2. Vilho Hytönen, 3. Mauri Jäntti, 4. Oiva Lyytinen, 5. Gunnar Korhonen, 6. Lassi Piiranen, 7. Matti Huttunen, 8. Aarne Jäntti, 9. Kosti Huttunen. Kalevi Korhonen, Veikko Hytönen.
Kymenlaakson alue
B-sarjassa oli 10 joukkuetta Aluemestari oli Kuusankosken Veto
1. ryhmä 2.7.1933 Orimattilan Oka – Lahden Mailaveikot II 1 – 5. Tuomari Yrjö Drachman (Rahkamo). 4.7.1933 Lahden Mailaveikot II – Orimattilan Oka 7 – 2. Tuomari Yrjö Drachman (Rahkamo). Lahden Mailaveikot II jatkoon
2. ryhmä 28.6.1933 Kouvolan Pallonlyöjät – Kausalan Pyrintö 11 – 2. Tuomari Sulo C… 28.6. Kouvolan Pallonlyöjät – Kuusankosken Veto 0 – 3. Tuomari Sulo Cederström 6.7.1933 Kausalan Pyrintö – Kouvolan Pallonlyöjät 3 – 7. Tuomari E. Rouhiainen. 7.7.1933 Kuusankosken Veto – Kausalan Pyrintö 13 – 2. Tuomari G. Yrjölä. 11.7. Kausalan Pyrintö – Kuusankosken Veto 2 – 3. Tuomari E. Rouhiainen. 21.7.1933 Kuusankosken Veto – Kouvolan Pallonlyöjät 7 – 6. Tuomari G. Yrjölä.
Kuusankosken Veto 4 4 0 0 26 - 10 8 Kouvolan Pallonlyöjät 4 2 0 2 24 - 15 4 Kausalan Pyrintö 4 0 0 4 59 - 59 0 Kuusankosken Veto jatkoon.
3. ryhmä 25.6.1933 Metsäkylän Kurssi – Summan Ponnistus 13 – 4. Tuomari Haapanen. 2.7.1933 Summan Ponnistus – Metsäkylän Kurssi 5 – 8. Tuomari Viljo Peltonen. Metsäkylän Kurssi jatkoon
20.6.1933 Inkeroisten Terho – Myllykosken Kilpa-Veikot 10 – 6. Tuomari Niilo Hietala. 23.6.1933 Myllykosken Kilpa-Veikot – Inkeroisten Terho 15 – 5. Tuomari Niilo Hietala. Myllykosken Kilpa-Veikot jatkoon
4.7.1933 Metsäkylän Kurssi – Kotkan Into 8 – 9. Tuomari E. Klemola. 7.7.1933 Kotkan Into – Metsäkylän Kurssi 3 – 3. Tuomari Aarne Aal…va Kotkan Into jatkoon
11.7.1933 Myllykosken Kilpa-Veikot – Kotkan Into 9 – 6. Tuomari O. Uutela. Ottelu uusittiin 28.7.1933. 27.7.1933 Myllykosken Kilpa-Veikot – Kotkan Into 1 – 0. Tuomari C. Coustafsson. 28.7.1933 Myllykosken Kilpa-Veikot – Kotkan Into 10 – 9. Tuomari C. Coustafsson. Myllykosken Kilpa-Veikot välieriin
Välierä 2.8.1933 Kuusankosken Veto – Myllykosken Kilpa-Veikot 10 – 0. Tuomari Yrjö Calonius.
Loppuottelu 15.8.1933 Kuusankosken Veto – Lahden Mailaveikot II 4 – 1. Tuomari Yrjö Calonius.
Kuusankosken Vedon pelaajia: 1. R. Magnusson, 2. Kalervo Markkanen, 3. Toivo Jokinen, 4. Ahti Hakalainen, 5. J. Backberg, 6. N. Lehtosalo, 7. Yrjö Kara, 8. P. Berg, 9. O. Lilja. A. Kola, R. Liljaheimo, J. Salama, A. Kulmanen, E. Kolehmainen, O. Aho, Y. Nygren.
Kotkan Innon pelaajia: 1. R. Aaltonen, 2. J. Justander, 3. U. Osanen, 4. R. Laurila, 5. A. Laitinen, 6. V. Lehtinen, 7. A. Kujala, 8. Salo, 9. V. Häkkänen. A. Siimes, Urho Veneskoski, O. Salomaa, Lavi.
Myllykosken Kilpa-Veikot pelaajia: 1. V. Vainio, 2. E. Virta, 3. T. Vainio, 4. O. Hannula, 5. E. Toikka, 6. O. Sihvola, 7. A. Toikka, 8. I. Pokki, 9. S. Suolanen. A. Huusari, Hykkyrä, S. Pokki.
Orimattilan Okan pelaajia: 1. T. Rinne, 2. H. Lindfors, 3. A. Anttila, 4. B. Vasarainen, 5. T. Pälli, 6. E. Hovi, 7. O. Siivonen, 8. O. Laune, 9. O. Lönnberg. O. Kuoppala, Martti Hovi, B. Vasarainen, S. Salomaa, M. Hämälä, P. Nieminen.
Lahden Mailaveikkojen II:n pelaajia: 1. L. Laune, 2. Pauli G. Mäkinen, 3. Paavo Mäkinen, 4. T. Heikkinen, 5. M. Salminen, 6. Y. Tarkkila, 7. Kölli, 8. Ansamaa, 9. J. Mäkinen. Valle Resch (Resko), V. Rantanen, A. Ilvonen, E. Salenius, L. Salminen.
Kouvolan Pallonlyöjien pelaajia: 1. Nyberg, 2. Leino, 3. Pätäri, 4. Ranta, 5. Karlsson, 6. Kiuru, 7. Halinen, 8. Palmlöf, 9. Nisula. Mattila, Penttilä, Ailio.
Kausalan Pyrinnön pelaajia: 1. T. Puolanne, 2. Veikko Taimisto, 3. T. Haavisto, 4. A. Soldan, 5. A. Jaanu, 6. U. Peltonen, 7. V. Metsälä, 8. L. Gunnar, 9. Toivo Taimisto. Rantanen, Hakala, Pasila, O. Bosas, K. Auneren.
Metsäkylän Kurssin pelaajia: 1. Arvi Kolsi, 2. T. Lavikainen, 3. O. Klemola, 4. U. Nuotio, 5. M. Kolsi, 6. I. Kolsi, 7. O. Sipilä, 8. K. Kolsi, 9. T. Paavola. T. Punttila, E. Haapanen,
Summan Ponnistuksen pelaajia: 1. O. Pakkanen, 2. Y. Suortti, 3. V. Suntio, 4. V. Suortti, 5. V. Timperi, 6. M. Timperi, 7. A. Suortti, 8. N. Suortti, 9. A. Gåsman. R. Sakki, P. Seppälä, L. Malinen.
Inkeroisten Terhon pelaajia: 1. N. Toikka, 2. E. Asikainen, 3. T. Korjus, 4. E. Kohola, 5. H. Toikka, 6. E. Toikka, 7. A. Hahti, 8. A. Salmela, 9. A. Sippu.
Pohjois-Karjalan alue
B-sarjassa oli 8 joukkuetta
20.6.1933 Sortavalan Palloseura – Sortavalan Palloilijat 11 – 5. Tuomari Eino Hirva. Sortavalan Palloseura jatkoon
29.6.1933 Joensuun Kalevaiset – Joensuun Palloseura 7 – 7. Tuomari Arvi Turunen. 30.6.1933 Joensuun Kalevaiset – Joensuun Palloseura 8 – 3. Tuomari Arvi Turunen. Joensuun Kalevaiset semifinaaliin juoksuin 15 – 10
x.x.1933 Pankakosken Tehtaan Urheilijat, Lieksa – Lieksan Urheilijat 2 – 1. Tuomari 29.6.1933 Lieksan Urheilijat – Pankakosken Tehtaan Urheilijat, Lieksa 0 – 3. Tuomari Pankakosken Tehtaan Urheilijat semifinaaliin juoksuin 5 – 1
1.7.1933 Sortavalan Palloseura – Jaakkiman Kisa 4 – 2. Tuomari P. Salmela. 6.7.1933 Jaakkiman Kisa – Sortavalan Palloseura 1 – 3. Tuomari Salmela. Ottelusta tehty protesti hyväksyttiin. uusintaottelu 14.7.1993. 14.7.1933 Sortavalan Palloseura – Jaakkiman Kisa 9 – 6. Tuomari P. Salmela. Uusintaottelu. Sortavalan Palloseura semifinaaliin juoksuin 13 – 8
Semifinaali 6.7.193 Joensuun Kalevaiset – Pankakosken Tehtaan Urheilijat, Lieksa 6 – 6. Tuomari Tuomi. 16.7.1933 Pankakosken Tehtaan Urheilijat, Lieksa – Joensuun Kalevaiset 0 – 13. Tuomari J. Aho. Joensuun Kalevaiset loppuotteluun juoksuin 19 - 6
Semifinaali 21.7.1933 Sortavalan Palloseura – Värtsilän Teräs 3 – 7. Tuomari Villiam Saarinen. 24.7.1933 Värtsilän Teräs – Sortavalan Palloseura 1 – 6. Tuomari Villiam Saarinen. Sortavalan Palloseura loppuotteluun juoksuin 9 – 8
Loppuottelu 30.7.1933 Sortavalan Palloseura – Joensuun Kalevaiset 3 – 4. Tuomari Keijo Saijets. 6.8.1933 Joensuun Kalevaiset – Sortavalan Palloseura 3 – 4. Tuomari Arvi Turunen. 11.8.1933 Sortavalan Palloseura – Joensuun Kalevaiset – . Tuomari
Aluemestari oli Sortavalan Palloseura
Sortavalan Palloseuran pelaajia: 1. Reino ”Reiska” Andelin (Ahjopalo), 3-varavahti, 2. Kaarlo ”Kilu” Böök (Pajamo), polttaja, 3. J. Ijäs, 3-vahti, 4. Kalle Nohrström, 5. Väinö Salmela, koppari, 6. E. Vepsäläinen, lukkari, 7. Reino ”Repe” Pitkänen, 2-varavahti, 8. Aimo ”Longa-Ami” Vartiainen, sieppari, 9. Väinö Laurikainen, 2-vahti. T. Kamppuri, Ville Tuomioja, Santtu Tuomioja, Mattinen, T. Maaranen, Olavi Pehkonen, Pekka ”Peetju” Salmela, Y. Vetterstrand, V. Hiltunen, Niemi, S. Pitkänen, Pennanen.
Jaakkiman Kisan pelaajia: 1. Aake Saaristo, 2. Leo Saloranta, 3. Riku Ylönen, 4. Mauri Nieminen, 5. Jokinen, 6. Paavo Saloranta, 7. Yrjö Salminen, 8. Olavi Oinonen, 9. Olavi Heinonen. Väinö Jaatinen,
Joensuun Kalevaisten pelaajia: 1. A. Malinen, 2. U. Miettinen, 3. V. Rummukainen, 4. Y. Hintikka, 5. E. Saraste, 6. V. Ranta-aho, 7. O. Hirvonen, 8. V. Hintikka, 9. R. Perko. L. Kokko, E. Elsinen, K. Kahila, V. Martikainen.
Sortavalan Palloilijoiden pelaajia: 1. Louhimo, 2. Hoikka, 3. Melvas, 4. Hakkarainen, 5. Pitkänen, 6. Saikkonen, 7. Poutiainen, 8. Pulli , 9. .
Joensuun Palloseuran pelaajia: 1. V. Huttunen, 2. J. Forström, 3. E. Forström, 4. O. Nevalainen, 5. A. Huttunen, 6. S. Jokinen, 7. R. Fabricius, 8. T. Kinnunen, 9. S. Pikkarainen. E. Sorsa,
Lieksan Urheilijoiden pelaajia: 1. N. Mentu, 2. T. Mauro, 3. A. Haapalainen, 4. K. Kärki, 5. V. Rotko, 6. A. Suutarinen, 7. A. Sihvola, 8. V. Pehkonen, 9. J. Kärki. Jouko Kärki, J. Mönkkönen.
Pankakosken Tehtaan Urheilijoiden,pelaajia: 1. L. Vepsäläinen, 2. R. Vepsäläinen, 3. L. Pitkänen, 4. M. Hannula, 5. L. Korhonen, 6. S. Immonen, 7. I. Natunen, 8. A. Perttula, 9. A. Mauranen. V. Kutvonen, O. Anttonen.
Värtsilän Teräksen pelaajia: 1. B. Blomqvist, 2. P. Ikonen, 3. E. Hyvärinen, 4. R. Blomqvist, 5. L. Partanen, 6. Y. Eliala, 7. V. Bamberg, 8. U. Holopainen, 9. A. Kämäräinen.
Lounais-Suomen alue
A-ryhmässä oli 3 joukkuetta ja B-ryhmässä oli 4 joukkuetta
Aluemestari oli Salo-Uskelan suojeluskunnan Palloilijat
A-ryhmä 7.7.1933 Salo-Uskelan suojeluskunnan Palloilijat – Loimaan Palloilijat 7 – 0. Tuomari Eero Koskinen. 22.6.1933 Loimaan Palloilijat – Salo-Uskelan suojeluskunnan Palloilijat 1 – 8. Tuomari 2.7.1933 Loimaan Palloilijat – Turun Urheiluliitto 2 – 0. Tuomari 27.6.1933 Salo-Uskelan suojeluskunnan Palloilijat – Turun Urheiluliitto 11 – 0. Tuomari N. Hytönen. x.x.1933 Turun Urheiluliitto – Salo-Uskelan suojeluskunnan Palloilijat 2 – 5. Tuomari .
Salo-Uskelan suojeluskunnan Palloilijat 4 4 0 0 31 - 3 8 Loimaan Palloilijat 3 1 0 2 3 - 15 2 Turun Urheiluliitto 3 0 0 3 2 - 18 0 Salo-Uskelan suojeluskunnan Palloilijat voitti aluemestaruuden
Salo-Uskelan suojeluskunnan Palloilijoiden pelaajia: 1. O. Lehti, sieppari, 2. Torsti Hursti, polttaja, 3. A. Aulanko, 3-varavahti, 4. Kaaleppi Lindell, 3-vahti, 5. Osmo Aulanko, 1-vahti, 6. O. Engblom, lukkari, 7. M. Vennola, koppari, 8. K. Vuorinen, 2-varavahti, 9. H. Aalto, 2-vahti. M. Vesterling.
Loimaan Palloilijoiden pelaajia: 1. Vilho Häyry, 2. Arvo Rainio, 3. Väinö Vallinkoski, 4. Ilmari Honkanen, 5. Hannes Perho, 6. Onni Rantala, 7. Rafu Laaksonen, 8. Veikko Ruohonen, 9. Esko Perho.
Turun Urheiluliiton pelaajia: 1. Lehtonen, 2. Hurme, 3. Halme, 4. Valtonen, 5. Honkanen, 6. Aro, 7. Laine, 8. Tyrväinen, 9. Tekari. pelaajia:
B-ryhmä .. Vehmaan Vihurit – Paimion Nuorisoseuran Urheilijat 1 – 0. Tuomari .. Perniön Karhunpojat – Loimaan Palloilijat II 0 – 6 . Tuomari .. Paimion Nuorisoseuran Urheilijat – Loimaan Palloilijat II 1 – 1. Tuomari .. Vehmaan Vihurit – Perniön Karhunpojat 1 – 2. Tuomari .. Perniön Karhunpojat – Paimion Nuorisoseuran Urheilijat 7 – 0. Tuomari .. Vehmaan Vihurit – Loimaan Palloilijat II 5 – 3. Tuomari
B-ryhmän voitti Perniön Karhunpojat
Pohjois-Suomen alue
.. Oulun Pyrintö – Lapin Pojat, Rovaniemi, Lapin Pojat luovutti .. KYV – Oulun Pyrintö 2 – 20. Tuomari .. Oulun Pyrintö – KYV, KYV luovutti
Oulun Pyrintö voitti aluemestaruuden.
Oulun Pyrinnön pelaajia: 1. T. Lukkarinen, 2. V. Mikkola, 3. V. Kastelli, 4. K. Kovero, 5. O. Saarela, 6. O. Wetterberg, 7. A. Westmann, 8. A. Koukkari, 9. E. Manninen.
Hämeen alue
23.7.1933 Kalvolan Keihäs – Hattulan Haka 3 – 12. Tuomari V. Hanninen. ?sarja 26.7.1933 Pirkkalan Urheilijat – Kyröskosken Ponsi 5 – 0. Tuomari V. Torpo.
2.8.1933 Hämeenlinnan Tuki – Hämeenlinnan Pallokerho 16 – 4. Tuomari Unto Koskinen. 9.8.1933 Hämeenlinnan Tuki – Hämeenlinnan Tarmo 7 – 2. Tuomari Unto Koskinen. 13.8.1933 Hämeenlinnan Tuki – Tervakosken Pato, Janakkala 10 – 5. Tuomari K. Pellinen. 2.8.1933 Hattulan Haka – Hämeenlinnan Tarmo 1 – 8. Tuomari Einari Joutsamo. 20.7.1933 Hattulan Haka – Kalvolan Keihäs 15 – 8. Tuomari Taisto Laakso. .. Janakkalan Jana – Tervakosken Pato, Janakkala 0 – 10. Tuomari .. Tervakosken Pato, Janakkala – Janakkalan Jana, Jana luovutti .. Tervakosken Pato, Janakkala – Hämeenlinnan Tuki 3 – 0. Tuomari 1.7.1933 Kangasalan Kisa – Tampereen Pyrintö 7 – 3. Tuomari Kosti Aarnio. 17.7.1933 Tampereen Mailapojat – Kangasalan Kisa 10 – 12. Tuomari O. Maijala. 17.7.1933 Tampereen Pyrintö – Tampereen Mailapojat 6 – 2. Tuomari Lauri Ruohola. .. Viialan Viri – Tampereen Mailapojat 2 – 27. Tuomari .. Tampereen Mailapojat – Viialan Viri, Viri luovutti 19.6.1933 Pirkkalan Urheilijat – Tampereen Mailapojat 11 – 5. Tuomari V. Torpo. 16.7.1933 Pirkkalan Urheilijat – Tampereen Pyrintö 14 – 6. Tuomari A. Huussari. 30.6.1933 Kangasalan Kisa – Pirkkalan Urheilijat 17 – 3. Tuomari P. Maijala. 1.6.1933 Tampereen Poliisi-Urheilijat – Pirkkalan Urheilijat 3 – 4. Tuomari R. Bergh. 7.7.1933 Harjavallan Palloseura – Ulvilan Pallonlyöjät 8 – 2. Tuomari Antti Karjalainen. 10.7.1933 Porin Pallo-Veikot – Harjavallan Palloseura 12 – 2. Tuomari Raf Frumetari. .. Porin Pallo-Veikot – Rauman Urheilijat, Rauman luovutti 2.8.1933 Kangasalan Kisa – Porin Pallo-Veikot 5 – 9. Tuomari R. Lahtinen. 22.8.1933 Porin Pallo-Veikot – Hämeenlinnan Tuki 6 – 3. Tuomari A. Naakka.
Porin Pallo-Veikot voitti aluemestaruuden.
Porin Pallo-Veikkojen pelaajia: 1. Holmlund, 2. Eskola, 3. H. Parvinen, 4. P. Salminen, 5. Y. Haarto, 6. A. Vuorenheimo, 7. Soivio, 8. T. Fagerholm, 9. R. Aalto. T. Sederholm, O. Kotimaa, I. Parvinen,
Kalvolan Keihään pelaajia: 1. E. Jokinen, 2. Tejler, 3. Halme, 4. Lahtinen, 5. H. Lind, 6. Kivilahti, 7. R. Lind, 8. Ahlqvist, 9. Vuorinen. Salomaa.
Hattulan Hakan pelaajia: 1. G. Koskinen, 2. E. Tuomola, 3. A. Sohlberg , 4. V. Lotti, 5. A. Lotti, 6. M. Kerälä, 7. O. Tuomola, 8. J. Tarkka, 9. L. Aaltonen.
Hämeenlinnan Tarmon pelaajia: 1. A. Lumme, 2. V. Pohjavirta, 3. Kokkonen, 4. V. Hänninen, 5. M. Pohjavirta, 6. Jokinen, 7. Laakso, 8. Visuri, 9. Törmä. P. Auer, Jokisalo,
Hämeenlinnan Tuen pelaajia: 1. Penttinen, 2. Harviainen, 3. L. Heinänen, 4. Heikkilä, 5. Lepistö, 6. Saarinen, 7. Hartikainen, 8. Nieminen , 9. Purhonen. V. Heinänen.
Hämeenlinnan Pallokerhon pelaajia: 1. Kummila, 2. Bruning, 3. Roth, 4. Leivo, 5. E. Sederholm, 6. A. Sederholm, 7. Häcklin, 8. Salminen, 9. Valaranta.
Pirkkalan Urheilijoiden pelaajia: 1. K. Urponen, 2. L. Aalto, 3. R. Bergh, 4. S. Nurminen, 5. P. Katajisto, 6. A. Simola, 7. O. Nurminen, 8. J. Tenho, 9. J. Rosin. R. Kivelä, R. Ahlfors, R. Moisio, S. Hakala.
Tampereen Mailapoikien pelaajia: 1. K. Peltonen, 2. J. Maijala, 3. R. Vilenius, 4. T. Hannula, 5. O. Vilenius, 6. O. Heinonen, 7. P. Jokinen, 8. M. Helin, 9. R. Pohjanheimo. A. Lahtinen, E. Mäkinen, K. Aarnio, U. Karento, V. Linna, M. Lehtonen, Pälli, J. Jokinen, Mäkiö.
Kangasalan Kisan pelaajia: 1. R. *****r, 2. S. Sarsama, 3. E. Rinne, 4. R. Rinne, 5. T. Heiliö, 6. O. Sarsama, 7. J. Salminen, 8. E. Arvonen, 9. J. Paasikoski. Br Uotila, T. Heliövaara.
Tampereen Pyrinnön pelaajia: 1. T. Niemi, 2. H. Helin, 3. P. Mikkola, 4. J. Niemi, 5. R. Vilenius, 6. R. Lahtinen, 7. M. Helin, 8. S. Jalin, 9. V. Koskinen. Väinö Vainio, Kalle Suoja, Jorma Ruissalo, Olavi Kotkaslahti, V. Kuulusa, Lasse Nieminen, E. Vilunen, M. Mikkola.
Tampereen Poliisi-Urheilijoiden pelaajia: 1. T. Laurila, 2. S. Tuominen, 3. V. Tuomi, 4. K. Aarnio, 5. L. Pohjanheimo, 6. V. Melin, 7. J. Lamminen, 8. V. Laurila, 9. O. Tuominen.
Harjavallan Palloseuran pelaajia: 1. A. Simula, 2. L. Penttala, 3. E. Penttala, 4.A. Naakka, 5. U. Piirinen, 6. M. Laurila, 7. E. Juti, 8. R. Vainio, 9. T. Penttala.
Ulvilan Pallonlyöjien pelaajia: 1. M. Hietaranta, 2. R. Trumetari, 3. E. Prinssi, 4. E. Heino, 5. E. Paasikivi, 6. H. Hintsala, 7. H. Latva, 8. I. Laine, 9. V. Valli.
Tervakosken Padon,pelaajia: 1. O. Skogster, 2. P. Skogster, 3. P. Saloranta, 4. I. Leivo, 5. A. Heinonen, 6. K. Jokinen, 7. A. Salonen, 8. Syrjänen, 9. J. Törnroos.
Kyröskosken Ponnen pelaajia: 1. R. Tapio, 2. J. Vellamo, 3. U. Savonen, 4. Juhan Vellamo, 5. S. Nordfors, 6. A. Hillu, 7. J. Vainio, 8. A. Poussa, 9. A. Österman.
Naisten sarja
Naisten ottelut pelattiin kentällä, jonka mitat ovat 10 prosenttia normaalimittoja pienemmät, tasoitettuna kuitenkin lähimpiin kokonaismetreihin.
Alkulohko 1 22.7.1933 Porin Pallo-Veikot – Loimaan Palloilijat 3 – 15. Tuomari P. Salminen.
Alkulohko 2 Kurikan Ryhti jatkoon. Muut lohkon joukkueet Seinäjoen Maila-Jussit ja Seinäjoen Urheilijat luopuivat.
Alkulohko 3
15.7.1933 Katajanokan Haukat, Helsinki – Pallo-Toverit, Helsinki 7 – 0. Tuomari 15.7.1933 Helsingin Mailatytöt – Helsingin Pallonlyöjät 10 – 4. Tuomari S... 16.7.1933 Helsingin Pallonlyöjät – Pallo-Toverit, Helsinki 15 – 0. Tuomari O. Pekkarinen. 18.7.1933 Katajanokan Haukat, Helsinki – Helsingin Mailatytöt 8 – 3. Tuomari E. Holmström. 19.7.1933 Pallo-Toverit, Helsinki – Helsingin Mailatytöt 0 – 6. Tuomari P. Nyberg. 19.7.1933 Helsingin Pallonlyöjät – Katajanokan Haukat, Helsinki 9 – 2. Tuomari J. Mattlin.
Helsingin Pallonlyöjät 3 2 0 1 28 – 12 4 Helsingin Mailatytöt 3 2 0 1 19 – 12 4 Katajanokan Haukat, Helsinki 3 2 0 1 17 – 11 4 Pallo-Toverit, Helsinki 3 0 0 3 0 – 28 0
Uusintaottelu alkulohkon jatkopaikasta 24.7.1933 Helsingin Mailatytöt – Helsingin Pallonlyöjät 2 – 6. Tuomari Niilo .
Alkulohko 4 x.x.1933 Keravan KooPee – Riihimäen Pallonlyöjät 20 – 3. Tuomari . x.x.1933 Riihimäen Pallonlyöjät – Keravan KooPee 6 – 9. Tuomari .
Alkulohko 5 18.7.1933 Kuusankosken Veto – Lahden Mailaveikot 1 – 14. Tuomari G. Yrjölä. 20.7.1933 Lahden Mailaveikot – Kuusankosken Veto 15 – 3. Tuomari
Alkulohko 6 12.7.1933 Haminan Palloilijat – Kotkan Into 12 – 4. Tuomari Niilo Haaranen. 18.7.1933 Kotkan Into – Haminan Palloilijat 6 – 6. Tuomari .
Alkulohko 7 14.7.1933 Tampereen Pyrintö – Tampereen Mailapojat 25 – 1. Tuomari Reino Lahtinen. 18.7.1933 Tampereen Mailapojat – Tampereen Pyrintö 0 – 25. Tuomari Lahtinen.
Alkulohko 8 9.7.1933 Kuopion Kopparit – Pieksämäen Palloilijat 3 – 10. Tuomari T. Pitkänen. 16.7.1933 Pieksämäen Palloilijat – Kuopion Kopparit 10 – 1.Tuomari J. Puusaari.
Alkulohko 9 Viipurin Pallonlyöjät pääsi suoraan seuraavalle kierrokselle
Alkulohko 10 11.7.1933 Nurmeksen Sepot – Lieksan Urheilijat 7 – 9. Tuomari Väinö Haataja. 16.7.1933 Lieksan Urheilijat – Nurmeksen Sepot 8 – 13. Tuomari Aho.
Alkulohko 11 20.6.1933 Joensuun Palloseura – Joensuun Kalevaiset 1 – 15. Tuomari . 14.7.1933 Joensuun Kalevaiset – Joensuun Palloseura 24 – 3. Tuomari O. Konttinen.
Alkulohko 12 5.7.1933 Sortavalan Palloilijat – Sortavalan Palloseura 10 – 9. Tuomari Lennart Pitkänen. 23.7.1933 Sortavalan Palloseura – Sortavalan Palloilijat 1 – 1. Tuomari Reino Andelin.
2. kierros
7.7.1933 Keravan KooPee – Helsingin Pallonlyöjät 5 – 2. Tuomari Olli Veijola.
4.8.1933 Helsingin Pallonlyöjät – Keravan KooPee 8 – 1. Tuomari Aarne Tillström. 9.8.1933 Loimaan Palloilijat – Tampereen Pyrintö 0 – 18. Tuomari Väinö Vallinkoski. 13.8.1933 Joensuun Kalevaiset – Sortavalan Palloilijat 9 – 4. Tuomari Arvi Turunen.
20.8.1933 Haminan Palloilijat – Helsingin Pallonlyöjät 1 – 10. Tuomari T. Haapanen. 20.8.1933 Viipurin Pallonlyöjät – Joensuun Kalevaiset 9 – 3. Tuomari Osmo Kupiainen. 20.8.1933 Pieksämäen Palloilijat – Lahden Mailaveikot 4 – 7. Tuomari
27.8.1933 Tampereen Pyrintö – Kurikan Ryhti 15 – 2. Tuomari U. Karento. 27.8.1933 Helsingin Pallonlyöjät – Tampereen Pyrintö 2 – 4. Tuomari Niilo Mikkola.
3.9.19331933 Lahden Mailaveikot – Viipurin Pallonlyöjät 15 – 6. Tuomari T. J. Heikkinen.
Loppuottelu 18.9.1933 Tampereen Pyrintö – Lahden Mailaveikot 16 – 7. Tuomari Osmo Kupiainen. 24.9.1933 Lahden Mailaveikot – Tampereen Pyrintö 5 – 3. Tuomari Aaro Kivilinna.
Lahden Mailaveikkojen pelaajia: 1. L. Hannukkala, 2. K. Mikkola, 3. Wawa Kemp, 4. M. Sariola, 5. M. Kivikari, 6. K. Virtamo, 7. Inga Kemp, 8. I. Salonen, 9. K. Laitinen. S. Vehnämäki, Nummelin.
Viipurin Pallonlyöjien pelaajia: 1. Sylvi Peltonen, 2. Aira Noroma, 3. Laura Heinonen, 4. Tyyne Järvenpää, 5. Aune Karjalainen, 6. Liisa Tiili, 7. Kerttu Halonen, 8. Ester Parviainen, 9. Raakel Orava.
Joensuun Kalevaisten pelaajia: 1. Anni Pikkarainen, 2. Eine Hirvonen, 3. Salme Oksman, 4. Salme Piiparinen, 5. Maija Hakkarainen, 6. Kirsti Hintikka, 7. Edith Vänskä, 8. Ester Hirvonen, 9. Aili Eklund.
Kuopion Kopparien pelaajia: 1. L. Kinnunen, 2. H. Mutanen, 3. H. Juutilainen, 4. T. Räsänen, 5. V. Hartikainen, 6. A. Talvi, 7. E. Oravainen, 8. E. Vartiainen, 9. A. Leinonen. H. Vartiainen.
Pieksämäen Palloilijoiden pelaajia: 1. M. Ljungman, 2. M. Sepponen, 3. H. Sepponen, 4. Kaisa Parviainen, 5. M. Mattila, 6. A. Kaipiainen, 7. T. Vallius, 8. S. Räisänen, 9. E. Ollikainen. A. Tulonen, A. Vaahtera, P. Kellman.
Tampereen Pyrinnön pelaajia: 1. Eeva Peltonen, polttaja, 2. Liisa Salmi, 1-vahti, 3.Marjatta Lindstedt , 3-varavahti, 4. Suoma Kaipola, lukkari, 5. Aino Liimatainen, koppari, kapteeni, 6. Laina Lahtinen, 2-varavahti, 7. Tarja Vahlman, 3-vahti, 8. Majlis Ahlfors, 2-vahti, 9. Valma Hakala, sieppari. G. Helminen. Valmentaja Jorma Ruissalo.
Helsingin Pallonlyöjien pelaajia: 1. L. Eskelinen, 2. Aune Särkkä, 3. Lempi Hartikka, 4. I. Elonen, 5. Lindholm, 6. Heikkinen, 7. Simolin, 8. M. Immonen, 9. Elli Eskelinen. I. Wassholm, S. Saarinen, Salo, Hämäläinen, Kiviaho.
Haminan Palloilijoiden pelaajia: 1. G. Merus, 2. L. Yrjönen, 3. S. Korttila, 4. H. Reijola, 5. M. Sihvonen, 6. H. Elokas, 7. H. Sakki, 8. H. Silvo, 9. V. Suomalainen. Vitikainen, Ryysy.
Keravan KooPeen pelaajia: 1. Männikkö, 2. Lahti, 3. Kytömaa, 4. Sariola, 5. Nousiainen, 6. Ranta, 7. Tarvajärvi, 8. Wilkman, 9. Santanen.
Kurikan Ryhdin pelaajia: 1. A. Reinikka, 2. Helena Kurikka, 3. Aino Latva-Koivisto, 4. Salli Reinikka, 5. Aino Mäntylä, 6. Eira Luhtala, 7. Laina Latva-Reinikka, 8. Ellen Reinikka, 9. Jenny Latva-Koivisto.
Joensuun Kalevaisten pelaajia: 1. Anni Pikkarainen, 2. Eine Hirvonen, 3. Salme Oksman, 4. Salme Piiparinen, 5. Marja Hakkarainen, 6. Kirsti Hintikka, 7. Edith Vänskä, 8. Este Hirvonen, 9. Aili Eklund.
Sortavalan Palloilijoiden pelaajia: 1. Irma Ericsson, 2. Sirkku Kallio, 3. Hilkka Tiihonen, 4. Salme ”Samppa” Rahela, 5. Mari Kari, 6. Helvi ”Heta” Kontinen, 7. Helvi ”Hisukka” Koikkalainen, 8. Eva Kontinen, 9. Laura Kari. Kastio, Pirhonen, Järvi,
Sortavalan Palloseuran pelaajia: 1. Helvi Pitkänen, 2. Hilkka Pitkänen, 3. Elsa Koponen, 4. Elsa Luoma, 5. Hilkka Kilpiö, 6. Karlsson, 7. Helga Pitkänen, 8. Heidi Itälä, 9. Hilkka Jokinen. Stolt, Hokkanen
Loimaan Palloilijoiden pelaajia: 1. Salome Laaksonen, 2. Liisa Laaksonen, 3. Helmi Rantala, 4. Aili Hurme, 5. Suoma Rantala, 6. Sirkka Syrjälä, 7. Lahja Vainio, 8. Anni Lehtonen, 9. Lempi Jussila. K. Perho.
Kotkan Innon pelaajia: 1. Pohjola, 2. Oksanen, 3. Miettinen, 4. Sinisalo, 5. Vatanen, 6. Sakki, 7. Kukkonen, 8. Tammi, 9. Helin. Sariola,
Kuusankosken Vedon pelaajia: 1. E. Nikula, 2. V. Sormunen, 3. M. Tynkkynen, 4. T. Häkkinen, 5. R. Sormunen, 6. V. Häkkinen, 7. H. Båtsman, 8. K. Lehti, 9. T. Haikari. K. Ojanen, M. Martens.
Tampereen Mailapoikien pelaajia: 1. S. Saario, 2. H. Saario, 3. A. Servo, 4. K. Jokinen, 5. H. Penttinen, 6. S. Mikkola, 7. O. Tuulos, 8. T. Ketola, 9. T. Tuulos. S. Vartiainen, H. Grip,
Lieksan Urheilijoiden pelaajia: 1. Maija Mauro, 2. Liisa Rotko, 3. Vera Kuismin, 4. Elina Kärki, 5. Laina Kivi, 6. Toini Reijonen, 7. Heloi Kärki, 8. Oli Mauro, 9. Salme Pohja. H. Karttunen.
Nurmeksen Seppojen pelaajia: 1. Helena Kaisko, 2. Elma Piiroinen, 3. Irene Koskelo, 4. Hilkka Nevalainen, 5. Aura Korhonen, 6. Aili Kauppinen, 7. Eva Korhonen, 8. Tyyne Saastamoinen, 9. Kerttu Ahonen. M. Tervo.
Joensuun Palloseuran pelaajia: 1. Karin Sjöblad, 2. Maija Viik, 3. Marjatta Huttunen, 4. Vellamo Seppälä, 5. Bertta Lappalainen, 6. Aune Vänskä, 7. Aura Seppänen, 8. Saimi Hirvonen, 9. Sirkku Vartiainen. Hilkka Vuori, Sirkku Martikainen.
Pallo-Toverien pelaajia: 1. Sahlberg 2. Kuusisaari 3. Helen 4. Hennum, 5. Mäensivu, 6. Söderblom, 7. Jäderholm, 8. Nurmi, 9. Holm. Eloranta, Hartikainen,
Helsingin Mailatyttöjen pelaajia: 1. Lyly, 2. Törrönen, 3. Raita, 4. Kiljunen, 5. Lauren, 6. Grip, 7. Törrönen, 8. Stenvall, 9. Janhunen. Aalto, Itäaho.
Katajanokan Haukkojen pelaajia: 1. Laaksonen, 2. Helga Pyykölä, lukkari, polttaja, 3. Taisto, 4. Greta Westerling, 5. Aune ”Kille” Luoti, 6. Lappalainen, 7. M. Westerling, 8. Parviainen, 9. Sundström. Pöyssy.
Porin Pallo-Veikot pelaajia: 1. L. Salminen, 2. T. Jokinen, 3. K. Ekholm, 4. L. Ahonen, 5. E. Norqvist, 6. A. Salomaa, 7. A. Mickelsson, 8. H. Jokinen, 9. A. Rosendahl. Nuorten sarja
Nuorten sarjaan saivat osallistua seura- ja koulujoukkueet, joiden pelaajat eivät ole ennen 1.5.1933 täyttäneet 18 vuotta. Nuorten sarjan pelaajat eivät saaneet pelata seuran miesten joukkueissa.
Alkukarsinnat piti pelata 20.7.1933 mennessä
Ryhmä 1 8.7.1933 Tyrvään Voima – Porin Palloveikot 12 – 2. Tuomari Aatos Tala. 5.7.1933 Porin Palloveikot – Tyrvään Voima 4 –1. Tuomari Arvo Naakka. Tyrvään Voima ryhmän finaaliin.
16.7.1933 Seinäjoen Urheilijat – Tyrvään Voima 3 – 1. Tuomari Erkki Pajukoski. Seinäjoen Urheilijat jatko-otteluihin
Ryhmä 2 Salon suojeluskunnan Palloilijat ja Tampereen Pyrintö lepäsivät
Ryhmä 3 16.7.1933 Helsingin NMKY – Pallo-Toverit, Helsinki 5 – 4. Tuomari W. Tuominen. 18.7.1933 Helsingin Pallonlyöjät – Helsingin NMKY 7 – 1. Tuomari Palomaa. 20.7.1933 Pallo-Toverit, Helsinki – Helsingin Pallonlyöjät 3 – 6. Tuomari A. Fabritius. jatko-otteluihin
Ryhmä 4 ..1933 Lahden Mailaveikot – Riihimäen Pallonlyöjät 6 – 5. Tuomari T. J. Heikkinen. ..1933 Riihimäen Pallonlyöjät – Lahden Mailaveikot – . Tuomari
Ryhmä 5 ..1933 Tampereen Mailapojat – Kangasalan Kisa – . Kangasalan Kisa luovutti. ..1933 Kangasalan Kisa – Tampereen Mailapojat – . Kangasalan Kisa luovutti.
Ryhmä 6 ..1933 Mäntän Urheilijat – Vesannon Urheilijat – . Vesannon Urheilijat luovutti.
Ryhmä 7 18.7.1933 Kuusankosken Veto – Kouvolan Pallonlyöjät 9 – 15. Tuomari G. Yrjölä. 19.7.1933 Kouvolan Pallonlyöjät – Kuusankosken Veto 18 – 3. Tuomari R. Magnu
|